Tavernavaraus uudistuu, joustavampi järjestelmä sopii eri käyttäjäryhmille

30.09.2025
Kun Tarinoiden taverna avattiin kävijöille kolme vuotta sitten, tila - ja sen varauskäytännöt - suunniteltiin peliryhmille. Tämän jälkeen tavernan on löytänyt todella kirjava joukko erilaisia käyttäjäryhmiä.

Olemme nyt uudistaneet tavernan varauskäytäntöjä, jotta palvelumme vastaisi paremmin erilaisten asiakkaidemme tarpeisiin. Vaikka tavernan sisustus huokuukin keskiaikaista fantasiatunnelmaa, haluamme olla moderni ja joustava toimija!

Uudistus painottaa joustavuutta

Varausuudistuksen suurin muutos oli varauspakettien porrastaminen: jos tavernan tarvitsee vain tunniksi tai pariksi esimerkiksi lyhyttä palaveria varten, vuokrahinnassa ei enää tarvitse maksaa ylimääräisistä palveluista, kuten tilan koristelusta tai tiskaamisesta. Pidemmissä varauksissa tavernan tutut kuuluvat yhä hintaan ja lyhyissäkin varauksissa ne voi tarvittaessa lisätä varaukseen mukaan.

Ennen tavernan kääntö eli käyttövalmistelu vei yhtä paljon aikaa ja vaivaa olipa kyseessä tunnin tai kahdeksan tunnin varaus, vaikka kaikki käyttäjät eivät tarvitse joka kerta tavernan koko varustusta. Nyt työtä ja aikaa säästyy etenkin lyhyiden varausten kohdalla, minkä vuoksi tilan vuokrataso voidaan säilyttää mahdollisimman monelle sopivana. Haluamme, että esimerkiksi opiskelijoilla on mahdollisuus varata tilaa peli- ja muuhun käyttöön nyt ja aina.

Uudet varauskäytännöt

Jatkossa tavernan varaukset jaetaan lyhyisiin, keskipitkiin ja pitkiin varauksiin:

Lyhyet varaukset (1–3 tuntia):
Lyhyisiin varauksin sisältyy tilan omatoimikäyttö. Poistuessa tila jätetään siistin kuntoon odottamaan seuraavaa käyttäjää.

Keskipitkät varaukset (4–8 tuntia): 
Keskipitkiin varauksiin sisältyy astiaston rajattu käyttö (enintään yksi koneellinen tiskiä) ja tavernatontun tunnelmavalmistelut.

Pitkät varaukset (9+ tuntia): 
Pitkiin varauksiin sisältyy kahvinkeitto- ja teevälineet, koko astiaston käyttö (enintään kaksi koneellista tiskiä), loppusiivouksen sekä tavernatontun valmistelut eli tunnelmakoristelun ja -valaistuksen.

Tavernatontun valmistelut (10 €/kerta)
Luo unohtumaton ensivaikutelma ja helpota tilaisuutesi starttia! Tavernatonttu loihtii tilaan entistä enemmän tunnelmaa sytyttämällä tilaan taianomaisesti lepattavan, elävää tulta jäljittelevän valaistuksen kattokruunuilla, kynttilöillä ja sähkötakalla. Tonttu myös käynnistää ja säätää tilan värivalot ja huolehtii, että tilan televisio-ikkunasta näkyy sadunomaisia maisemia.

Jälkisiivous (20 €/kerta)
Jatka iltaasi huoletta, tavernan väki siivoaa! Jälkisiivouspalveluun kuuluu noin 30 minuutin verran tavanomaista siivoustyötä, mm. tiskien tiskaamista, pintojen ja lattioiden puhdistamista ja roskien viemistä. 

  

Koko astiaston käyttö (20 €/kerta)
Käytä kaikkia Tavernan astioita vapaasti! Tavernan astiakaapeista löydät kahviastiaston kahdellekymmenelle, syvät ja matalat ruokalautaset sekä aterimet isommallekin porukalle ja erilaisia tarjoilukulhoja, viinilaseja ja tuoppeja hienompiinkin pitoihin.
Emännän kahvipöytä (10 €/kerta)
Kaikki mitä tarvitset kahvitteluun Tarinoiden tavernalla! Emännän kahvipöytä antaa käyttöösi tavernan kahvi- ja teevälineet sekä kahvikupit, asetit, kahvinpurut, teelehdet, kahvi- ja kauramaito, sokeri, hunaja, pikkuleivät. Palvelu sisältää enintään yhden koneellisen tiskiä.


Tavernan maistiaispöytä (15 €/hlö) 
Tavernan maistiaispöytä, jossa maalaisleipää päällisillä (esim. suolalihaa, maustekurkkuja, voita ja jääsalaattia), leipäjuustoa lakkahillolla sekä pikkuleipiä kahvituksen kera.


Lounaspöytä (25 €/hlö)
Tavernan väen valmistama keittolounas tuoreella hapanjuurileivällä ja maukkaalla jälkiruoalla. Hinta sisältää myös emännöinnin sekä teemaan sopivat astiat.
Mestaritontun erityisvalmistelut (60 €/kerta)
Tarvitsetko tilaisuuteesi erityisvalmisteluja, kuten etäkokouslaitteistoa tai juhlakoristeluja? Mestaritonttu valmistelee tilan puolestasi, niin voit keskittyä tilaisuuden sisältöön.


Rooliasut (10 €/hlö)
Täydennä tavernailtaasi teemaan sopivalla asukokonaisuudella! Valikoimme varastostamme vaatteita ja asusteita toiveidenne ja ilmoitettujen vaatekokojen perusteella.


Emäntä tai renki juontajaksi tilaisuuteenne (100 €/2 tuntia)
Tarinoiden tavernan emäntä tai renki ottaa juhlaväen vastaan ja hoitaa juhlan kulun sekä aikataulun seuraamisen.


Ohjelmapalvelut
Pyydettäessä elävöittäjämme voivat järjestää varauksesi yhteyteen myös ohjelmaa, kuten sutturunotyöpajan, ohjatun roolipelisession tai vaikka miniturjanaiset. Voit tutustua ohjelmapalveluihimme tarkemmin täältä!

Esimerkkiryhmiä

Tässä on muutama esimerkki siitä, millä tavoin eri ryhmät voivat saada kaiken irti Tarinoiden tavernasta:


1. Lautapeliporukan peli-ilta
Opiskelijoista koostuva lautapeliporukka etsii tunnelmallista ja tilavaa ympäristöä vuoroviikoittaisille peli-illoilleen. Heidän päätarpeenaan on saada häiriötön ja pelaamiseen sopiva tila, johon he voivat tuoda omat pelinsä ja eväänsä. He siivoavat lähtiessään jälkensä varausehtojen mukaisesti.
Ryhmän budjetti on rajallinen ja he ovat tottuneet tekemään kaiken itse, joten heille riittää kolmen tunnin perusvaraus ilman lisäpalveluita. Ensimmäisellä varauskerralla he ottavat Tavernatontun valmistelut -palvelun (10 €) saadakseen tilaan sopivan tunnelmavalaistuksen ja -musiikin. (Myöhemmillä varauskerroilla he säätävät valot ja musiikit itse.)
Silloin tällöin ryhmä hyödyntää peleissään tavernan figuureita ja maastoja (käyttö sisältyy kaikkiin varauksiin) tai jatkavat varaustaan 1-2 tunnilla, jos heidän pelinsä venyy. Varausta voi jatkaa kätevästi tekstiviestillä tai soittamalla.


2. Työpaikan virkistysilta
Työporukka etsii koristeltua tilaa virkistysillalle ja pikkujouluille. He haluavat viettää laatuaikaa ja nauttia omia juomiaan ilman, että kenenkään tarvitsisi huolehtia käytännön askareista. Heillä on itse järjestettyä kevyttä ohjelmaa, minkä yhteydessä he haluavat soittaa tiimipuhelun Helsingin tiimin samanaikaisiin pikkujouluihin.
Työporukka varaa tilan viideksi tunniksi, jolloin varaukseen sisältyy automaattisesti astiaston käyttöä yhden tiskikoneellisen verran sekä Tavernatontun tunnelmvavalaistus.  He saattavat tilata illan aikana ruokaa, joten he ottavat varmuuden varalta lisäpalveluksi Koko astiaston käyttöön (20 €). Kukaan juhlija ei halua jäädä siivoamaan, joten he ottavat lisäksi Jälkisiivous (20 €) -lisäpalvelun. Tiimipuhelun sujuvuuden varmistamiseksi he päättävät tilata etäkokousvälineet tavernalta, joten he tilaavat vielä Mestaritontun erityisvalmistelut (60 €) ja kertovat Lisätiedot-kentässä tarvitsevansa etäkokousvälineet.

 

3. Eläkeläisryhmän juhlapäivä
Eläkeläisryhmä juhlii suurta merkkipäivää ja kaavailee siihen erityistä, huoletonta ja koko päivän kestävää kokonaiselämystä. He arvostavat täydellistä palvelua ja ammattimaista emännöintiä, jotta kaikki juhlavieraat voivat vain nauttia juhlasta ilman huolehtimatta pikkuseikoista.
Ryhmä varaa tilan koko lauantaipäiväksi (10 tuntia), jotta heidän ei tarvitsisi pitää mitään kiirettä. Lisäpalveluista he valitsivat kaikki juhlien järjestämistä helpottavat käytännön palvelut: Emännän kahvipöydän (10 €), Lounaspöydän (25 €/hlö) ja Emännän juontajapalvelun (100 €/2 tuntia). Lisäksi he pyytävät tarjousta juhliin sopivasta ohjelmasta ja kysyvät, voivatko he tulla koristelemaan tilaa jo edellisenä iltana. Koko tavernan astiasto ja loppusiivous kuuluivat heidän pitkään vuokraansa automaattisesti.