ENKAUSTIIKKA-TAIDETYÖPAJAT TARINOIDEN TAVERNALLA

20.04.2023

Oletko jo kokeillut enkaustiikkaa? Kyseessä on värikkäitä, myrkyttömiä mehiläisvahapaloja ja silitysraudan näköistä kuumennusrautaa käyttävä taidemuoto, josta allekirjoittanut eli Tarinoiden tavernan Tanja-emäntä ei ollut koskaan kuullutkaan ennen kuin TuijaTellervo Artin Tuija Tervaskanto esitteli tekniikkaa tavernan vuosijuhlaviikolla.

Enkaustiikka on helppoa, nopeaa ja intuitiivista, ja siitä syntyy upeita, abstrakteja taideteoksia. Taiteilun hienous onkin osittain juuri siinä, että se kannustaa välillä pysähtymään ja katselemaan omaa teosta kauempaa ja eri kulmista. Eikö tuossa olekin tanssiva hahmo? Näetkö sinäkin tuolta nurkasta kurkistavan lohikäärmeen? Valmiista työstäkin saattaa myöhemmin nousta aivan uusia merkityksiä, kun kuvaa katsoo uusin silmin.

Näin täytenä taideuntuvikkonakin olen ollut vaikuttunut siitä, miten hienoa ja voimauttavaa enkaustiikka on. Värien ja tekstuurien kokeilu tuntuu ennen kaikkea leikiltä, ja normaalisti alitajunnassa nakuttava perfektionismi jää kuin huomaamatta pois.

Olemme Tuijan kanssa järjestäneet Tavernalla lyhyessä ajassa jo kaksi enkaustiikkatyöpajaa, ja yhteistyö on sujunut sen verran mukavasti, että jatkamme sitä vastedeskin. Seuraava tilaisuus kokeilla enkaustiikkaa onkin varsin kutkuttava: täyden kuun yönä 5.5. klo 20-22 järjestämme taideillan, jossa pääsee maalaamaan kuutamo- ja fantasiamaisemia - Tuijan kannustavalla johdatuksella, tietenkin!

Kiinnostuitko? Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan allaolevasta linkistä. Paikkoja on vain kymmenelle nopeimmalle, joten liian pitkään ei kannata arpoa!